Ajankohtaista

Kuusesta kehitetään terveyttä edistäviä tuotteita


03.04.2017

Montisera, bioaktiivisia molekyylejä kehittävä raisiolainen lääkekehitysyhtiö, on patentoinut kuusen runkopuusta uutetun ja saostetun tuotteen, jonka on todettu eläinkokeissa auttavan lähes kaikkiin tunnettuihin alavirtsatievaivoihin. Turvallisuustutkimusten seuraavassa vaiheessa aloitetaan tuotteen testaaminen ihmiskäytössä. Innovaatiorahoituskeskus Tekes on myöntänyt hallituksen kärkihankerahasta tuotekehitystuen yrityksen kuusen hemiselluloosan pilottituotannon aloittamiseksi.

 

Montisera on kehittänyt myös kahta muuta eri vaiheessa olevaa bioaktiivista yhdistettä alkoholismin ja Parkinsonin taudin oireiden hoitoon. Yritys ei itse tee keksintöjä, vaan ostaa tutkimustyön ja innovaatioita kaupallistettaviksi. Sen tavoitteena ei myöskään ole itse valmistaa tuotteita, vaan kehitystyön tietyssä vaiheessa tuote lisensoidaan tai myydään edelleen. Montiseralla onkin maailmanlaajuinen kumppaniverkosto, johon kuuluu muun muassa yliopistoja, tiedeyhtiöitä, laboratorioita ja sopimuspohjaisia tutkimuslaitoksia, joiden tavoitteena on bioaktiivisten yhdisteiden kehittäminen ja kaupallistaminen.

 

Lähde

Varsinais-Suomen Yrittäjät

 


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi