Ajankohtaista

Luonnontuotealan tutkimusseminaari 5.11. Kajaanissa


24.06.2019

Luonnontuotealan tutkimusseminaari 2019

Laadukkailla tuotteilla uusia avauksia

Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskus järjestää yhteistyökumppaneineen valtakunnallisen luonnontuotealan tutkimusseminaarin Kajaanissa 5.11.2019. Paikkana on Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Kouta-Sali. Seminaari on avoin kaikille alaan liittyvää tutkimusta tekeville tai siitä kiinnostuneille. Tapahtuman ohjelma tarkentuu alkusyksystä, jolloin myös itse ilmoittautuminen aukeaa.

 

Tutkimusseminaarin pääteemoina ovat luonnontuotteiden

  • analytiikka ja prosessointi
  • arvoaineet ja terveysvaikutukset, erityisesti puolukan terveyshyödyt
  • raaka-ainetuotanto ja teknologia.

 

Suomessa jo kuudennen kerran järjestettävän tutkimusseminaarin tavoitteena on tuoda yhteen eri puolilla Suomea luonnontuotealaan liittyvää tutkimusta tekeviä ajatuksenvaihdon ja verkostoitumisen merkeissä. Tapahtuma myös tarjoaa mahdollisuuden esitellä tutkimusta tiedon hyödyntäjille, alan kehittäjille ja yrittäjille.

 

Seminaariosuuden lisäksi järjestetään ohjelmallinen iltatilaisuus. Tutkimusseminaarin jatkoksi Kajaanissa järjestään valtakunnalliset Luonnontuotepäivät (seminaari ja yritysretkeily) 6.-7.11.2019.

 

 Tapahtuman omat sivut: https://www.aitoluonto.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimuspaivat/

Abstraktikutsu

Seminaarin ohjelmaan kutsutaan ehdotuksia tapahtuman pääteemoihin liittyvien tutkimushankkeiden ja -tulosten esittelyistä. Suullisten esitysten lisäksi tutkimusta on mahdollista esitellä myös posterilla. Seminaarin pääkielenä on suomi, mutta osa esityksistä ja postereista voi olla myös englanniksi.

 

Abstrakteja otetaan vastaan 30.8.2019 saakka. Ilmoitamme seminaariohjelmaan hyväksytyistä esityksistä 13.9.2019 mennessä. Esitelmä- ja posteriehdotukset lähetetään sähköpostitse osoitteella kyk-viestinta@oulu.fi. Ilmoita viestissäsi samalla, haluatko pitää suullisen esityksen vai posteriesityksen. Tarkemmat ohjeet abstraktien muotoilusta ja lähettämisestä löytyvät tästä liitteestä.

 

Lisätiedot:

Mari Jaakkola

Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Mittaustekniikan yksikkö 

puh. 029 448 4636, mari.jaakkola@oulu.fi 

Järjestäjät

Oulun yliopisto, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Tampereen yliopisto, Kajaanin Yliopistokeskus, Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry ja Arktiset Aromit ry. Tapahtuman valmistelussa on mukana Luonnontuotteiden laadun ja turvallisuuden kehittäminen (PALKO) -hanke (Oulun yliopisto, Maaseuturahasto),

Arvoaineita pohjoisen männystä ja marjoista (Tampereen yliopisto, EAKR), Ruokasektorin koordinaatiohanke ja Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista (Helsingin yliopisto).

 

 

Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi