Ajankohtaista

Puolukkaa lisää ruokavalioon – lupaavia tutkimustuloksia marjan terveysvaikutuksista


11.02.2020

Puolukkamehun juominen voi laskea verenpainetta ja elimistön matala-asteista tulehdusta sekä parantaa verisuonten toimintaa, kertoo tuore Helsingin yliopistossa tehty väitöstutkimus. Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan puolukan lisääminen ruokavalioon voi auttaa painonhallinnassa sekä ehkäistä lihavuuden aiheuttamia haitallisia muutoksia. Suomessa perinteisesti elintarvikkeena käytettyä puolukkaa voikin pitää ominaisuuksiensa ansiosta hyvänä lisänä terveelliseen ruokavalioon.

 

Elintarviketieteiden maisteri Anne Kivimäki Helsingin yliopistosta selvitti väitöstutkimuksessaan kylmäpuristettujen marjamehujen vaikutuksia rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. Puolukka oli tehokkain tutkituista marjoista. Tutkimuksessa havaittiin, että laimea puolukkamehu alensi merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta. Enemmän polyfenoleita sisältänyt puolukkamehu puolestaan paransi verisuonten heikentyneen toiminnan terveiden suonten tasolle. Vaikka tutkimuksesta ei voi vetää suoria johtopäätöksiä ihmisten verenpaineen alentamiseen puolukalla, ravinnolla voi tutkijan mukaan olla selvästi merkitystä korkean verenpaineen hoidossa ja ehkäisyssä.

 

Tampereen yliopiston tutkimusryhmä löysi puolukasta ominaisuuksia, jotka ehkäisevät rasvaisen ruokavalion aiheuttamaa lihomista ja haitallista sisäelinrasvaa. Puolukkajauhetta sisältänyttä rehua syöneiden hiirten paino nousi 25 % vähemmän kuin pelkkää rasvaista rehua saaneiden hiirten. Myös haitallisen sisäelinrasvan määrä oli puolukkaa saaneilla hiirillä pienempi kuin rasvaista rehua saaneilla hiirillä. Tutkimusryhmää johtanut professori Eeva Moilanen pitää tuloksia lupaavina ja merkittävinä. Puolukka voi kumota lihavuuden haittoja ehkäisemällä matala-asteista tulehdusta, mikä altistaa tyypin 2 diabetekselle ja sydän- ja verisuonisairauksille.

 

Tutkimus on raottanut puolukan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Suomen valoisat kesäyöt ja toisaalta arktiset olosuhteet saavat puolukan tuottamaan marjoihinsa korkeat pitoisuudet erilaisia yhdisteitä. Tietoa ei ole kuitenkaan riittävästi. Tutkimuksien esille nostamien ominaisuuksien innostamana nyt tarvitaan puolukasta runsaasti lisää tutkimusta vaikutusmekanismien selvittämiseksi ja terveysvaikutusten hyödyntämiseksi. Vielä ei ole esimerkiksi tiedossa, kuinka paljon puolukkaa pitäisi syödä, jotta saavutettaisiin parhaat terveyshyödyt.

 

Lähteitä ja lisätietoa:

Anne Kivimäki, Lingonberry juice, blood pressure, vascular function and inflammatory markers in experimental hypertension

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/307040

 

https://www.arktisetaromit.fi/sitenews/view/-/nid/493/ngid/1

 

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/06274fa1-ae67-4e8f-8c69-169ef039a359

 

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006340843.html


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi