Luonnontuotepäivät Mikkelissä 2022

 

Luonnontuotealan perinteinen valtakunnallinen tapahtuma järjestettiin vuonna 2022 Etelä-Savossa Mikkelissä. Seminaaripaikkana on Etelä-Savon ammattiopisto.. Päivien ohjelmaan sisältyi seminaari yritys- ja hanketoreineen keskiviikkona 9.11. sekä työpaja- ja retkeilyosuus torstaina 10.11. Seminaaripäivän illallisella jaettiin alan tunnustuspalkinnot. Lisäksi Luonnontuotepäiviä edelsi samassa paikassa järjestettävä alan tutkimusseminaari tiistaina 8.11.

 

Luonnontuotepäivien seminaarissa käsiteltiin luonnontuotealaa ohjelmallisen kehittämisen ja metsien monipuolisen käytön näkökulmista. Lisäksi tarkasteltiin luonnontuotteiden uusia mahdollisuuksia muun muassa biovärien, tekstiiliteollisuuden sekä ruoka- ja erikoissienten osalta. Työpajaosuudessa paneuduttiin muun muassa luonnontuoteraaka-aineiden käsittelyyn, pakastamiseen ja pakkaamiseen.

 

Luonnontuotepäivät järjesti Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry yhteistyössä Arktiset Aromit ry:n, Etelä-Savon ammattiopiston, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutin ja luonnontuotealan toimialapäällikön kanssa. Lisäksi hankkeina järjestämiseen osallistuivat Lähiruokaa, luomua ja luonnontuotteita – Ruokasektorin koordinaatio, Luomua metsäluonnosta, Luonnontuotealan täydennyskoulutus sekä Luonnosta kestävästi ja vastuullisesti II.

 

Luonnontuotepäivien 2022 ohjelma

 

Esitysaineistot:

Luonnontuotepäivien avaus: Tervetuloa Etelä-Savoon! pdf, Vesa Vainikainen, Etelä-Savon ammattiopisto

 

Teema 1: Ohjelmatyöllä luonnontuotetoimialaa kehittämään

  • Luonnontuotealan toimintaohjelma päivittyi, pdf, Juha Rutanen, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti
  • Luonnontuotteet kansallisen luomuohjelman toimeenpanossa, pdf, Birgitta Partanen, Arktiset Aromit ry
  • Luonnontuotealan toimialaraportti 2022, pdf, Sirkku Wacklin, luonnontuotealan toimialapäällikkö
  • Luonnontuotealan kehittäminen uudella ohjelmakaudella, pdf, Ilpo Lehtinen, Etelä-Savon ELY-keskus

Teema 2: Luonnontuotteita metsästä markkinoille

  • Luonnontuotealan edistämistyö metsäalalla, pdf, Marko Ämmälä ja Anne Annala, Suomen metsäkeskus
  • Nuorista kerääjiä ja luonnontuotealan yrittäjiä – 4H-järjestön kokemuksia, pdf, Reetta Tupasela, Suomen 4H-liitto, Yrittäjyyttä luonnosta –hanke (etänä)
  • Ravintorengas Oy – luomusertifioitua uutejuomaa metsästä, pdf, Sanna Herttua-Laiho, toimitusjohtaja, Ravintorengas Oy

Teema 3: Älyä ja väriä luonnosta - luonnontuotteiden uusia mahdollisuuksia

  • Älyä luonnosta – näkökulmia luonnontuotteisiin ja tuotteistamiseen, pdf, Anu Tossavainen ja Elisa Maljamäki, pdf, Lapin AMK, F.BAD II -hanke
  • Bioväriaineiden arvoketju ja yrittäjyyspotentiaali, pdf, Riikka Räisänen, Helsingin yliopisto, BioColour-hanke
  • Kokemuksia luonnonväreistä värjäyksessä, pdf, Anniina Nykänen, Idän kehräämö Oy

Teema 4: Sienten potentiaali käyttöön

  • Suomi luonnontuotteiden vientimaana: case KÄÄPÄ Biotech, pdf, Maria Suonpää, KÄÄPÄ Biotech Oy
  • Herkkutattien kaupallistamisen mahdollisuudet ja haasteet, pdf, Satu Tietari, Pyhäjärvi-instituutti, Hurahdetaan herkkutatteihin -hanke
  • Sienet kosmetiikassa ja ravintolisissä, pdf, Heli Pirinen, Idea Nature Oy (etänä)

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi