Luonnontuotealan tutkimusseminaari 2019

Laadukkailla tuotteilla uusia avauksia

Oulun yliopisto Kajaanin yliopistokeskus järjestää yhteistyökumppaneineen valtakunnallisen luonnontuotealan tutkimusseminaarin Kajaanissa 5.11.2019. Paikkana on Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Kouta-Sali. Seminaari on avoin kaikille alaan liittyvää tutkimusta tekeville tai siitä kiinnostuneille.

Tutkimusseminaarin pääteemoina ovat luonnontuotteiden

  • analytiikka ja prosessointi
  • arvoaineet ja terveysvaikutukset, erityisesti puolukan terveyshyödyt
  • raaka-ainetuotanto ja teknologia.

Lataa tästä tutkimusseminaarin ohjelma: pdf

Materiaalit: aitoluonto.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/materiaalit/luonnontuotealan-tutkimusseminaarit/tutkimusseminaari-2019/

Ohjelma

8:30–9:00 Rekisteröinti ja aamukahvi

9:00 Tervetuloa, prof. Vesa Virtanen, Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus

Avauspuheenvuoro, aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, Kainuun liitto

 

Terveyttä puolukasta, puheenjohtajat Rainer Peltola ja Eeva Moilanen
Osio on EAKR-hankkeen ”Arvoaineita pohjoisen männystä ja marjoista” loppuseminaari

9:10 Terveyttä metsästä. Arvoaineita pohjoisen männystä ja marjoista / Professori Eeva Moilanen, Tampereen yliopisto 
9:50 Puolukan terveysvaikutteiset yhdisteet / FT Mari Jaakkola, Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus (MITY)
10:10 Puolukan (Vaccinium vitis-idaea L.) suotuisat vaikutukset obesiteettimallissa / ETM Riitta Ryyti, Kiantama Oy
10:30 Puolukan vaikutukset verenpaineeseen ja verisuonten toimintaan / ETM Anne Kivimäki, Helsingin yliopisto 
10:50 Puolukan puhdasaineiden tulehdusta lievittävät vaikutukset/ FT Mari Hämäläinen, Tampereen yliopisto 

 

11:10–12:10  LOUNAS

 

Mustikan kestävä tuotantoketju, pj. Juha Rutanen
12:10 Mustikan puoliviljelykokeet pohjois-boreaalisessa metsässä / MMT Rainer Peltola, LUKE 
12:30  Luonnontuotteiden hankintaketjujen kestävyys – esimerkkinä mustikka / MMT Katri Hamunen, LUKE
12:50 Elinkaariarviointi mustikkatuotteiden ympäristövaikutusten laskennassa / DI Frans Silvenius, LUKE

 

13:10 TAUKO
 

Laatua ja lisäarvoa luonnontuotteille, pj. Leena Favén
13:25 Suomalaisten metsäsienten umamiyhdisteet / FM Minna Rotola-Pukkila, Turun yliopisto 
13:45 Nokkosen kuivaus – mikrobiologisen laadun parantaminen / FM Marianne Mäki, Oulun yliopisto
14:05 Drying of plant based materials / FM Eveliina Kuorikoski, Centria University of Applied Sciences
14:20 Exploring the Business Potential and Value propositions of Arctic Berry Wax, Anne Poutiainen, Oulun ammattikorkeakoulu

 

Seminaariosuuden päätös

 

14:40–15:00 Hanke-infot (2-5min)

ECODIVE - Metsien luonnontuotteet osana biotaloutta, MMT Päivi Merilä, LUKE Oulu

Puusta ruokaa – neulasten elintarvikeanalyysi, MMT Risto Lauhanen, SeAMK

ELMO tukena luonnontuotealan kehittämisessä / Tekniikan tohtori, KTM, MMM Minna Komulainen, Kainuun liitto

Kasvu- ja rakennemuutosaloilla toimivien yritysten tietotaidon nostaminen koulutuksen ja osaamisen siirtämisen kautta (KOS-hanke) / Jouko Käsmä, Oulun yliopisto (MITY)

 

15:00–16:00 Seminaariosuuden päätös, kahvi, posterit ja verkostoituminen

 

POSTERIT

Hanke-esittely: ECODIVE - Metsien luonnontuotteet osana biotaloutta, MMT Päivi Merilä, LUKE Oulu

Puusta ruokaa – neulasten elintarvikeanalyysi, MMT Risto Lauhanen, SeAMK

Enzymatic, yeast and lactic acid fermentation of Cloudberry (Rubus chamaemorus L.) leaves, MMM, keruutuotetarkastaja (KTT), Heli Pirinen, Idea Nature

Kryokonsentraatio vesipohjaisten luonnontuotteiden rikastamisessa, FM Marianne Mäki, Oulun yliopisto, (MITY)

Ylikriittinen hiilidioksidiuutto metsäteollisuuden sivuvirtojen jalostuksessa / FM Jasmiina Haverinen, Oulun yliopisto (MITY)

Muutokset marjoissa ikäännyttämisen aikana / FM Tuija Kallio, Oulun yliopisto (MITY)

Kuinka pystytän ja teen soluviljelmällä hyvän luonnontuotteiden sytotoksisuusmäärityksen? / Merja Prittinen, Oulun yliopisto (MITY)

ELMO tukena luonnontuotealan kehittämisessä / Tekniikan tohtori, KTM, MMM Minna Komulainen, Kainuun liitto

Kasvu- ja rakennemuutosaloilla toimivien yritysten tietotaidon nostaminen koulutuksen ja osaamisen siirtämisen kautta (KOS-hanke) / Jouko Käsmä, Oulun yliopisto (MITY)

 

Suomessa jo kuudennen kerran järjestettävän tutkimusseminaarin tavoitteena on tuoda yhteen eri puolilla Suomea luonnontuotealaan liittyvää tutkimusta tekeviä ajatuksenvaihdon ja verkostoitumisen merkeissä. Tapahtuma myös tarjoaa mahdollisuuden esitellä tutkimusta tiedon hyödyntäjille, alan kehittäjille ja yrittäjille.

 

Tutkimusseminaarin jatkoksi Kajaanissa järjestetään valtakunnalliset Luonnontuotepäivät (seminaari ja yritysretkeily) 6.-7.11.2019.

 

Ilmoittautuminen

Tutkimusseminaariin on ilmoittauduttava ennakkoon tiistaihin 22.10.2019 mennessä nettisivujen ilmoittautumislomakkeella. Seminaarin osallistumismaksu 39,00 euroa sisältää ohjelman lisäksi lounaan ja kahvitukset.

 

Majoitus

Hotellissa Scandic Kajanus on majoituskiintiö, josta osallistujat varaavat itse merkillä "Luonnontuotepäivät". Kiintiö on voimassa 20.10.2019 saakka Hansel -hinnoin: 95e/1hh/vrk, 115e/2hh/vrk.

 

Abstraktikutsu

Seminaarin ohjelmaan kutsutaan ehdotuksia tapahtuman pääteemoihin liittyvien tutkimushankkeiden ja -tulosten esittelyistä. Suullisten esitysten lisäksi tutkimusta on mahdollista esitellä myös posterilla. Seminaarin pääkielenä on suomi, mutta osa esityksistä ja postereista voi olla myös englanniksi.

 

Abstraktihakua on jatkettu 15.9. saakka, valituille ilmoitetaan 20.9. mennessä.

Esitelmä- ja posteriehdotukset lähetetään sähköpostitse osoitteella kyk-viestinta@oulu.fi. Ilmoita viestissäsi samalla, haluatko pitää suullisen esityksen vai posteriesityksen. Tarkemmat ohjeet abstraktien muotoilusta ja lähettämisestä löytyvät tästä liitteestä.

 

Lisätiedot:

Mari Jaakkola

Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Mittaustekniikan yksikkö

puh. 029 448 4636, mari.jaakkola@oulu.fi

 

 

Järjestäjät

Oulun yliopisto Kajaanin Yliopistokeskus, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Tampereen yliopisto, Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry ja Arktiset Aromit ry. Tapahtuman valmistelussa on mukana Luonnontuotteiden laadun ja turvallisuuden kehittäminen (PALKO) -hanke (Oulun yliopisto, Maaseuturahasto),

Arvoaineita pohjoisen männystä ja marjoista (Tampereen yliopisto, EAKR), Ruokasektorin koordinaatiohanke (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Maaseuturahasto), Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Maa- ja metsätalousministeriö) sekä Kasvu- ja rakennemuutosaloilla toimivien yritysten tietotaidon nostaminen koulutuksen ja osaamisen siirtämisen kautta (KOS) -hanke (Oulun yliopisto, ESR).

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi