Ajankohtaista

Hallituksen esitys elintarvikemarkkinalain uudistamisesta


30.10.2020

Hallituksen esitys elintarvikemarkkinalain uudistamisesta on hyväksytty valtioneuvoston istunnossa lokakuussa 2020. Voimaan tullessaan laki antaa kaupankäyntiin selkeät pelisäännöt ja tasapainottaa ruokajärjestelmän neuvotteluasemia. Lain avulla voidaan puuttua entistä paremmin ruokajärjestelmässä esiintyviin epäterveisiin kauppatapoihin. Lain valvontaviranomaisena toimii elintarvikemarkkinavaltuutettu. 

 

Elintarvikemarkkinalain uudistuksen yhteydessä kansalliseen lakiin lisätään huhtikuussa 2019 hyväksytyt EU-direktiivin (kauppatapadirektiivin) edellyttämät hyvän kauppatavan vastaiset kiellot. Samalla säädetään niiden noudattamisen valvonnasta ja kieltojen rikkomisen seuraamuksista. Tavoitteena on parantaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta ja turvata maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kaupassa sopimussuhteen heikoimmassa asemassa olevien myyjien asemaa vahvemmilta ostajilta. Lain taustalla olevalla direktiivillä yhdenmukaistetaan jäsenmaiden jo olemassa olevia kansallisia lakeja määrittelemällä suojelun vähimmäistaso koko EU:n alueelle.

 

Lakiehdotus kieltää muun muassa liian pitkät maksuajat, tilausten viime hetken peruutukset, sopimusehtojen yksipuoliset muutokset, myyntiin liittymättömät maksut, kaupalliset kostotoimet sekä liikesalaisuuksien laittoman käytön. Myös ostettujen tuotteiden palauttamiseen, hävittämiseen, varastointiin, tuotevalikoimaan sisällyttämiseen ja tuotteiden markkinointiin liittyvien kustannusten periminen myyjältä on kiellettyä, ellei niistä ole erikseen sovittu. Ostaja ei voi myöskään kieltäytyä vahvistamasta ostosopimusta kirjallisesti myyjän sitä pyytäessä.

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän mukaan lailla vähennetään esimerkiksi tuottajien ja pienten elintarvikeyritysten liiketoiminnan riskejä tukien siten niiden kannattavuutta. Hyviä kauppatapoja edistämällä vahvistetaan markkinoiden tervettä toimintaa ja koko alkutuotannon kilpailukykyä, Leppä toteaa MMM:n tiedotteessa.

 

Esitystä valmistelleessa työryhmässä olivat edustettuina maa- ja metsätalousministeriö, oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Nykyinen elintarvikemarkkinalaki on ollut voimassa vuoden 2019 alusta.

 

Lähde ja lisätietoa

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 29.10.2020


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi