#wildwonders

Hankkeen nimi
#wildwonders

Hankkeen päätoteuttaja

 Vaara-Karjalan Leader ry

 

Yhteyshenkilö ja sähköposti

Mira Vihonen mira.vihonen@lieksa.fi

 

 

Hankkeen kuvausteksti

#wildwonders - hankkeen tavoitteena on ensisijaisesti uuden oppiminen ja tiedon lisääminen villikasvien ja muun villiruoan hyödyntämiseen liittyen. Hankkeen tavoitteena on vaihtaa oppia kumppanimaiden kesken sekä kehittää teemaan liittyviä tapahtumia ja koulutuksia. Tavoitteena on myös lisätä villiruoan käyttöä ja löytää uusia ideoita, joiden pohjalta syntyy uutta yritystoimintaa ja palveluita.

 

Hankkeen tuloksena olemassa olevia tapahtumia kehitetään tai luodaan kokonaan uusia tapahtumia. Koulutusten ja bench marking - matkojen tuloksena tieto aihepiiristä lisääntyy ja villiruoan/-kasvien käyttö laajenee. Yksi hankkeen konkreettinen tulos on myös verkostojen laajeneminen teemaan liittyen. Hankkeen myötä toivotaan myös syntyvän alueelle uusia yritysideoita, jotka johtavat jatkossa yritysten palvelutarjonnan laajenemiseen tai kokonaan uusien yrityksien syntyyn.

 

Hankkeen määrälliset tavoitteet ovat seuraavat:

- 2 hankkeen aikana järjestettyä tapahtumaa (Villiruokafestarit 2019 ja 2020), joissa yhteensä 7 000 kävijää

- 2-3 järjestettyä opintomatkaa kumppanimaihin, joissa yhteensä 24-36 osallistujaa

- 6 järjestettyä työpajaa Ilomantsissa, joissa 100 osallistujaa

- 10 järjestettyä työpajaa/koulutusta/seminaaria Vaara-Karjalan Leader ry:n muissa kunnissa (Lieksa, Nurmes, Valtimo ja Juuka), joissa 100 osallistujaa (koulutukset toteutetaan, kun ennakkoon ilmoittautuneita on 10 henkeä/koulutus tai työpaja)

- Facebook-sivusto, jolla 200 jäsentä

- 200 nuorta, jotka osallistuvat hankkeen toimenpiteisiin

 

Hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, Leader ja ELY-keskus. Hankkeen toiminta aika on 12.11.2018-28.2.2021

Hankkeen toteutusalue/-alueet

Rahoittaja(t) ja rahoitusohjelma

Kustannusarvio (euroa)

Hankkeen alkamisvuosi

Hankkeen päättymisvuosi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi