Ajankohtaista

Kansallispuistojen potentiaali luonnontuotealan kehitykselle


16.12.2020

Tuoreessa työ- ja elinkeinoministeriön toimialaraportissa nostetaan esille kansallispuistojen kasvavat kävijämäärät sekä kansallispuistojen paikallistaloudelliset kokonaistulo- ja työllisyysvaikutukset. Raportin mukaan kansallispuistot ja luontokeskukset voivat toimia erinomaisina luonnontuotteiden kauppapaikkoja yhdistettynä alustatalouden tarjoamiin skaalaetuihin viennin edistämiseksi.

 

Raportissa käsitellään kansallispuistojen lisäksi luonnontuotteita hyvinvoinnin, matkailun ja elintarvikkeiden näkökulmasta sekä luonnontuotealan vastuullisuusnäkökulmia ja kestävää kehitystä. Raportissa todetaan, että tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta on tärkeää keskittyä kestävän kehityksen tavoitteisiin. Tämä tarkoittaisi käytännössä muun muassa biosfäärialueiden kaltaista kumppanuustoimintaa luonnontuotealalla. Biosfäärialueet voisivat tarjota uuden sateenvarjobrändin, jonka alla toimisivat niin luomu kuin muutkin kestävän liiketoiminnan tuotemerkit. Valmiita esimerkkejä löytyy jo maailmalta.

 

Lähde

Honkanen, MIka. 2020. Kansallispuistojen potentiaali luonnontuotealan kehitykselle. TEM Toimialaraportit 2020:3. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-563-8


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi