Ajankohtaista

Luomukeruusta on avattu tietosivut Suomen metsäkeskuksen sivuille


27.08.2021

Mitä on luomukeruutuotanto?

Luomukeruutuotannolla tarkoitetaan luonnonvaraisten kasvien ja niiden osien keruuta luomuvalvontaan liitetyiltä ja hyväksytyiltä alueilta.  

Keruutuotteita on kahdenlaisia:  

- Jokamiehenoikeudella kerättävät tuotteet: marjat, sienet ja ruohovartiset kasvit (esim. nokkonen ja maitohorsma) 
- Ei jokamiehenoikeudella, eli maanomistajan luvalla kerättävät tuotteet: muun muassa mahla, kuusenkerkät, pihka, pakuri ja koivunlehdet

 

Kaikkea luomutuotantoa valvotaan, myös metsästä kerättäviä tuotteita eli keruuluomua. Valvonnalla varmistetaan, että kerättävät tuotteet täyttävät luomuehdot, eli keruualueella ei ole käytetty kiellettyjä toimenpiteitä.  

 

Miksi metsä kannattaa liittää luomukeruualueeseen?
Metsien luonnontuotteita voi hyödyntää puuntuotannon rinnalla ja saada niistä lisätuloja. Luomusertifiointi tuo lisäarvoa kerättäville luonnontuotteille ja siten enemmän mahdollisuuksia metsätalouteen. Luomuluonnontuotteilla on jatkuva kasvava kysyntä niin Suomen kuin maailmanmarkkinoilla. Jotta luomulaatuista raaka-ainetta riittää markkinoille, tarvitaan lisää luomukeruualueita.   

 

Suomella on jo tällä hetkellä maailman suurin luomukeruualue, lähes 4,6 miljoonaa hehtaaria, mutta alue olisi mahdollista nelinkertaistaa, sillä lähes kaikki kotimaan metsätalousmaat kelpaavat luomuun.

 

https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/oikeudet-ja-velvollisuudet/metsien-sertifiointi-luomukeruualueiksi


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi