Ajankohtaista

Superhyvä-hanke päättyy ja kiittää


01.02.2021

Superhyvä – Uusilla avauksilla menestykseen toteutettiin 1.7.2018-31.1.2021. Superhyvä kattoi kiinnostavan ja ajankohtaisen aihealueen, hyvinvointituotteet, joihin luetaan mm. kasvis- ja luomutuotteet, arktiset tuotteet, erityisruokavaliotuotteet, ravintolisät, funktionaaliset tuotteet, superfood-tuotteet sekä ekologiset ja eettiset näkökulmat huomioivat tuotteet. Lisäksi aivan uutena alueena hankkeessa tuotiin esille mm. ”syötävä kosmetiikka”, joka on maailmalla nosteessa juuri nyt.

 

 

Superhyvä-hanke päättyi tammikuun lopussa kattavaan päätöswebinaariin. Kahden ja puolen vuoden aikana on järjestetty lukuisia tilaisuuksia sekä autettu elintarvikealan yrityksiä ja toimijoita kehittämään hyvinvointituotteisiin liittyvää osaamista liittyen mm. tuotekehitykseen, trendeihin, kuluttajakäyttäytymiseen, pakkaamiseen, brändäämiseen ja logistiikkaan sekä lainsäädäntöön.

 

Päätöswebinaariin oli koottu parhaita paloja toteutetuista tilaisuuksista. Lisäksi esillä olivat hyvinvointituotteet ja ravitsemus. Keynote -puhujana oli Tampereen yliopistosta professori Piia Jallinoja, joka loi katsauksen ruokakulttuurin kehityskulkuihin, muoti-ilmiöihin ja tulevaisuuteen. Tuulahdus kansainvälisiltä markkinoilta saatiin Ruotsista, puhumassa professori Ulf Johansson Lundin yliopistosta.

Tilaisuuden luennot tallennettiin ja ne ovat nyt saatavilla, samoin kuin power point -esitykset.

 

Katso ohjelma tästä

 

Superhyvän kotisivut www.superhyva.fi ovat avoinna vielä vuoden 2021 ajan. Sivujen kautta voi tilata aineistoa kaikista tilaisuuksista vielä jälkikäteen.

Materiaalitilaukset: sari.kuru@foodwest.fi, puh 040 0471225


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi