Ajankohtaista

VUODEN LUONNONTUOTETOIMIJA 2020 Suomen metsäkeskus


18.11.2020

VUODEN LUONNONTUOTETOIMIJA 2020

Suomen metsäkeskus

Kuva Suomen metsäkeskus- Suomen metsäkeskukselle haluamme antaa tunnustusta ansiokkaasta toiminnasta luonnontuotealan edistämiseksi ja nostaa Suomen metsäkeskus esille Vuoden luonnontuotetoimijana 2020. Metsäkeskuksen hankkeet ja henkilöstö ovat tulleet vauhdilla mukaan luonnontuotealan kehittämistyöhön niin aluetasolla kuin valtakunnallisesti, Misikangas kertoo valitsijaraadin perusteluissa.

 

Suomen metsäkeskuksen elinkeinojohtaja Anssi Niskanen on otettu Vuoden luonnontuotetoimija tunnustuksesta.

 

- Meillä Metsäkeskuksessa on metsätietoa, osaamista ja palveluita, joiden avulla voimme parantaa metsiin perustuvan elinkeinotoiminnan kannattavuutta ja monipuolisuutta. Luonnontuotealan edistämiseksi tehty työ hyödyttää yrityksiä ja metsänomistajia, Niskanen kertoo.

 

Kuva Anssi Niskanen Suomen metsäkeskusMetsissä on paljon tarjottavaa.

 

- Luonnontuotteiden lisääntyvä käyttö tukee metsätalouden arvostusta ja hyväksyttävyyttä rikkomalla pinttynyttä kuvaa metsiemme yksipuolisesta ja vain puunjalostukseen keskittyvästä hyödyntämisestä. Luonnontuotealan kehittäminen on lopulta myös puuntuotannon ja jalostuksen etujen mukaista, elinkeinojohtaja Niskanen sanoo.

 

Niskanen haluaa kiittää Metsäkeskuksen saamasta Vuoden luonnontuotetoimija tunnustuksesta.

 

- Kiitos, tämä oli miellyttävä yllätys! Niskanen sanoo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry haluaa antaa tunnustusta ansioituneille luontoyrittäjyyden parissa toimiville yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille. Palkintokategoriat ovat Vuoden luontoyritys ja Vuoden luonnontuoteteko/-toimija. Lisäksi yhdistys jakaa kunniakirjan alalla merkittävää kehittämistyötä tehneelle toimijalle.

 

Vuoden luontoyrityksen myöntää Suomen luontoyrittäjyysverkosto, ja vuoden luonnontuoteteko/- toimija ja kunniakirjan saajat ovat valikoituneet yhteistyössä Suomen luontoyrittäjyysverkoston ja Arktiset Aromit ry:n kanssa. Vuoden 2020 tunnustukset jaettiin 18.11. valtakunnallisten Luonnontuotepäivien verkkoseminaarin yhteydessä: www.aitoluonto.fi/luonnontuotepaivat. Lisätietoa ja mediakuvia https://www.aitoluonto.fi/yhdistys/tunnustuspalkinnot/ ja https://www.aitoluonto.fi/yhdistys/tunnustuspalkinnot/mediakuvat/


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi