Ajankohtaista

Vuoden mehiläistarhaajaksi Risto Niilimäki Akaasta


25.01.2021

Suomen Mehiläishoitajain Liitto on valinnut Vuoden 2021 mehiläistarhaajaksi akaalaisen Risto Niilimäen. Hänet tunnetaan kotiseudullaan ahkerana mehiläisten puolestapuhujana ja kaupunkitarhojen verkoston kehittäjänä. Niilimäeltä liikenee myös aina aikaa aloitteleville tarhaajille. 

 

Risto Niilimäki on monelle akaalaiselle tuttu hahmo. Hän tekee kotikaupungissaan mehiläistarhausta jatkuvasti tunnetuksi esittelemällä tarhausta lapsille kouluissa ja muille kiinnostuneille kaupunkitarhallaan Toijalan keskustassa. Mikäli media tai viranomaiset kaipaavat tietoa mehiläiskysymyksissä, Niilimäki on aina valmis vastaamaan.

 

Innovatiivinen tarhaaja on edistänyt tarhausta myös kaupunkisuunnittelun tasolla. Hänen aloitteestaan Akaalle on laadittu ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina mehiläistarhaussuunnitelma. Akaalaisten mehiläistarhaajien pesät on sijoiteltu kaupungin kanssa yhteistyössä siten, että niiden pölytysalueet kattavat kaupungin kolme taajamaa. Niilimäki on ollut mukana myös muissa Akaan mehiläisimagoa vahvistavissa hankkeissa.

 

Risto Niilimäki päätyi mehiläisten pariin aikanaan pohtiessaan, mihin ryhtyisi sitten, kun palkkatyö ei enää täytä arkea. Mehiläistarhaus osoittautui hyväksi valinnaksi. Nyt Niilimäellä on kolmisenkymmentä mehiläispesää. Niiden hoidon ohessa hän osallistuu aktiivisesti Suomen Mehiläishoitajain Liiton koordinoimaan havaintotarhaajatoimintaan, jolla pyritään kehittämään tarhauskäytäntöjä ja edistämään mehiläisten terveyttä.

 

Mehiläishoitajien keskuudessa Risto Niilimäki tunnetaan ystävällisenä ja avuliaana ihmisenä, joka auttaa mielellään kokemattomampia kollegojaan ja ottaa vasta-alkajia mukaan pesilleen. Hän hoitaa mehiläisiään rakkaudella ja on tuonut voimakkaasti esiin myös eläinsuojelun näkökulmia mehiläishoitoon. Mehiläinen on kotieläin, josta täytyy huolehtia siinä missä muistakin koti- ja lemmikkieläimistä. Pesiä ei voi jättää hoidotta.

 

 

Kuva: Virpi Aaltonen/SML

 

Vuoden mehiläistarhaajan valitsee Suomen Mehiläishoitajain Liitto, ja valinta julkistetaan perinteisesti mehiläishoitajien Talvipäivillä. Tänä vuonna Talvipäivät järjestettiin webinaarina 22.–23. tammikuuta.

  

 

Lähde ja lisätietoja: 

 

Vuoden mehiläistarhaajaksi Risto Niilimäki Akaasta - Suomen Mehiläishoitajain Liitto (mehilaishoitajat.fi) 

Vuoden 2021 mehiläistarhaaja Risto Niilimäki: 0400 911099

Suomen Mehiläishoitajain Liiton toiminnanjohtaja Mirkka Aarrekorpi: 044 506 3200, mirkka.aarrekorpi@hunaja.net


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi