Ajankohtaista

Auta pölyttäjiä – palkintona suurempi marjasato


07.05.2020

Hyönteishotelli

Pölyttäjähyönteisten kuten mehiläisten ja kimalaisten määrän huventuminen uhkaa pienentää marjasatojamme. Lähes kaikki metsämarjamme vaativat hyönteispölytystä marjoakseen. Yhtenä syynä pölyttäjien katoon on hyönteisten elinympäristöjen ja pesäpaikkojen väheneminen. Pölyttäjien asuntopulaa voidaan kuitenkin helpottaa tuomalla metsiin keinopesiä. Samalla marjasadot voivat suurentua: tutkitusti keinopesien avulla voidaan lisätä lähimetsän marjamääriä kymmeniä prosentteja.

 

Pölyttäjiä on nyt ryhdytty auttamaan kampanjoiden voimin. Maa- ja metsätalousministeriön kumppaneineen toteuttama Hyönteishotellit2020-kampanja kannustaa kaikkia suomalaisia ryhtymään hotellinpitäjiksi ja avaamaan oman hyönteishotellin vaikka kotipihalle tai mökkirantaan. Kampanja on osa YK:n maailmanlaajuista kasvinterveysvuotta, jota vietetään Suomen aloitteesta.

 

Rinta rinnan Hyönteishotellit2020-tempauksen kanssa käynnistyi Yle Luonnon Pelasta pörriäinen -kampanja, jossa puolestaan kannustetaan tekemään pieniä tekoja pölyttäjien elinolosuhteiden turvaamiseksi. Esimerkiksi kasvattamalla pölyttäjille sopivia kukkia voi varmistaa hyönteisten ravinnonsaantia.

 

Keinopesän rakentaminen ja hyönteishotellinpitäjäksi ryhtyminen on helppoa ja edullista. Uhkaavan hyönteiskadon takia hotelleille riittää kysyntää hyönteisten maailmassa enemmän kuin koskaan. Kampanjoiden sivuilta löytyy paljon vinkkejä oman hyönteishotellin rakentamiseen. On kuitenkin muistettava, että keinopesän vieminen metsään vaatii maanomistajan luvan.

 

Pölyttäjien hyödyntämistä ruoantuotannossa tutkitaan ja kehitetään parhaillaan. Keinopesien lisäksi yhtenä tarkasteltuna keinona varmistaa pölytys on pölytyspalvelun käyttäminen. Pölytyspalvelussa mehiläistarhaaja tuo korvausta vastaan mehiläispesänsä pölytystä kaipaavan kasvuston lähettyville, jolloin sato voi kasvaa moninkertaiseksi. Tietoa pölytyspalveluista kokoaa ja jakaa muun muassa Savonia-ammattikorkeakoulun ja Luonnonvarakeskuksen toteuttama Satoa ja laatua pölytyspalvelulla -hanke.

 

Pölyttäjien työn tuloksia havainnoimaan

 

Pölyttäjien työn tuloksia pääsee seuraamaan paitsi suoraan luonnossa, mutta myös Luonnonvarakeskuksen perustaman marjahavainnot.fi -palvelun kautta. Verkkopalvelussa voi tarkastella karttapohjalla mustikan, puolukan ja lakan sadon kehittymistä ja runsautta kukintavaiheesta raakileeksi ja kypsiksi marjoiksi.

 

Mustikka- tai puolukkametsään voi myös itse perustaa viisi neliömetrin suuruista mittausruutua, joilta lasketaan kasvukauden aikana kukkien, raakojen marjojen sekä kypsien marjojen lukumäärät. Marjahavaintojen tekijäksi voi ryhtyä kuka hyvänsä marjasadoista ja luonnon tarkkailusta kiinnostunut. Tallennettuaan luvut palveluun sieltä saa omakohtaista ja reaaliaikaista tietoa marjasadon kehittymisestä.

 

 

Juha Rutanen

Ruokasektorin koordinaatiohanke

Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

 

Lisätietoa

https://hyonteishotellit.fi/

https://yle.fi/aihe/kategoria/luonto/pelasta-porriainen

https://satoajalaatua.savonia.fi/

https://marjahavainnot.fi/


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi