Ajankohtaista

Halla ja kuivuus heikentävät mustikan satonäkymiä osassa maata


28.06.2023

 

Mustikka kukkii. Kuva: Hannu Nousiainen.

 

Marjakasvien kukinnat ovat tänä vuonna kylmän alkukesän takia ajoittuneet hieman viime vuotta myöhäisemmiksi. Mustikan ja puolukan kukkia on pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden tavanomainen määrä, suomuuraimen kukkia on sen sijaan ollut runsaasti. Mustikan ja suomuuraimen pääkukinta on päättynyt pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta, puolukka kukkii parhaillaan suurimmassa osassa maata.

 

Kylmä alkukesä ja etenkin hallayöt ovat heikentäneet mustikan pölyttymistä. Tällä hetkellä mustikan keskimääräinen pölytystulos havaintometsissä on alle 50 prosenttia, eli alle puolet havaintometsien kukista on kehittynyt raakileiksi. Raakilehavaintoja, joiden perusteella pölytystulos lasketaan, on kertynyt kuitenkin vasta kolmasosasta havaintometsiä, joten tilanne voi muuttua seurannan edetessä.

 

– Mustikan pölytystuloksen alueellinen ja paikallinen vaihtelu on tavanomaista suurempaa. Parhaat, yli 90 prosentin pölytystulokset on havaittu Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan havaintometsissä, heikoimmin mustikat ovat pölyttyneet Ilomantsissa sijaitsevissa havaintometsissä, joissa pölytystulos on jäänyt paikoin jopa muutamaan prosenttiin hallavaurioiden takia, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Rainer Peltola.

 

Puolukan ja suomuuraimen raakilehavaintoja ei ole vielä kertynyt riittävästi niiden kukinnan onnistumisen arvioimiseksi.

 

Mustikan satonäkymiä heikentää laajoilla alueilla vallitseva kuivuus. Kuivuuden pitkittyessä marjakoko jää pieneksi ja osa marjoista saattaa jopa abortoitua. Puolukan pölytykselle lämpimät säät sen sijaan ovat edullisia, kypsyvä puolukka myös kestää kuivuutta mustikkaa paremmin.

 

Yhdessä enemmän: Malleja ja karttoja Ilmatieteen laitoksen säädatasta, marjahavaintoja yhteistyössä Suomen 4H-liiton kanssa


Luken ja Suomen 4H -liiton yhteistyö marjahavaintojen teossa jatkui vuonna 2020. Tähänastiset havainnot on tallennettu kaikille avoimeen marjahavaintojen tiedotusjärjestelmään. Järjestelmä löytyy osoitteesta marjahavainnot.fi. Marjahavaintojen tekijäksi voi ryhtyä kuka hyvänsä marjasadoista ja luonnon tarkkailusta kiinnostunut. Ohjeet havaintometsän perustamisesta sekä havaintojen teosta ja tallentamisesta löytyvät tästä osoitteesta.

 

Luke on kerännyt valtakunnallisia marjasatohavaintoja vuodesta 2001 lähtien. Tähän aineistoon sekä Ilmatieteen laitoksen sääaineistoihin perustuen on laadittu malleja, joilla arvioidaan pölytystuloksen onnistumista eri puolilla maata ajantasaista säädataa hyödyntäen. Mallien avulla on laadittu mustikan kukinnan onnistumista arvioivia karttoja. Kartat perustuvat keskiarvoistaviin ennustemalleihin, jotka ennustavat heikosti poikkeuksellisen hyviä ja huonoja pölytystuloksia.

 

 

Ennuste mustikan pölytystuloksesta eli raakileiksi asti kehittyneiden kukkien osuuksista. Karttakuva perustuu Luonnonvarakeskuksen satohavaintoaineistoon ja Ilmatieteen laitoksen sääaineistoihin perustuvaan mallinnukseen. Malli havaitsee kuitenkin huonosti paikallisia ääriolosuhteita, joista seuraa poikkeuksellisen hyviä tai poikkeuksellisen huonoja pölytystuloksia.

 

Lähde: Luke


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi